Oma kuva
Tässä blogissa mennään isosveitsinpaimenkoira Iitun ja Mantan sekä amerikanstaffordshirenterrieri Masin tassunjäljillä..

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jyväskylä KV 16.11.2013


Edellisistä näyttelyistä olikin jo kerinnyt kulua lähes kaksi kuukautta... Tällaisen koiranäyttelyhullunharrastajan näkökulmasta olikin jo korkea aika päästä jälleen kehään ja saada höpötellä aiheista tärkeimmistä.. eli koirista, koirista, koirista! :)


Joko mennään????



Koiranäyttelyaamuina innokuus jakautuu kodissamme melko tarkasti myös sukupuolen mukaan - tytöt vst. pojat.. 

Kisatunnelma alkaa nousta kun kaivan kaapista näyttelylaukun ja aloittaa sen pakkaamisen. Sen jälkeen kaksi silmäparia seuraakin jokaista liikettäni.. Niin taitavaa vartaloharhautusta en ole vielä keksinyt että olisin ovella ensimmäisenä!

..vielä kun kepokin saatiin houkuteltua aamukahvilta autoon.. lähdimme ajelemaan harmaan kuraisessa kelissä kohti Jyväskylää.










Näyttelypaikkana Paviljonki onkin tuttu joten näyttelypaikalle saapuminen, parkkeeraus ja sisääntulo sujuivat lähes rutiinilla. Cava oli reipas pikkuinen vaikka lattialle levitetyt muovit, liukkaat levyt yms. hiukan jännittivätkin.

Jyväskylän koiranäyttelyyn oli ilmoitettu hieno määrä grosseja - 7 kipaletta! Ikävä kyllä toinen uroksista joutui jättämään kisat väliin sitkeän vatsaflunssan vuoksi. Grosset tuomaroi suomalainen Saija Juutilainen.

Grosse kehän avasi Cava. Pennun kanssa kehään astellessaan on aina mukana extra jännitystä siitä mahtaako pikkuisella olla mielessään jotain mukavia koiruuksia juuri tälle kerralle.. ;)
Cava antoi tuomarin katsoa hienosti hampaat ja kroppaakin (jota häntä heilutti..) olisi saanut mielellään pidempäänkin silitellä. Cavan kanssa oli ilo juosta kehässä, olen ihaillut pikkuisen pitkää ja vaivatonta askelta lenkeillä ja tuomarikin tuumasi että "Oli ilo katsella noin hienoja sivuliikkeitä!".
..ei siis jekkuja tällä kertaa.. huh..

7,5 kk oikealinjainen narttu jolla sopusuhtainen raajaluusto. Riittävät kulmaukset + käpälien vahvuus. Lupaava rintakehä, joka voisi olla hieman pidempi. Hyvä pää, kauniit silmät. Vahva kuono + purenta. Hyvä vahva kaula. Pitkä, hieman jyrkkä lantio. Hyvä hännän asento. Luonnollisesti vielä pentumaiset liikkeet. Erinomainen sivuaskel hienolla ylälinjalla. Mukava luonne. Erinomainen karvan laatu. Hyvä väritys.
PENTULUOKKA 1, KP, ROP PENTU

Cavan jälkeen spurttasin kepon luokse - nopeudella josta formula varikolla oltaisiin oltu kateellisia - palautin Cavan, vaihdoin näyttelyhihnan / normipannat, vaihdoin numerolapun, varmistin että hihnan päässä on oikea koira - ja hilpasin takaisin kehän reunalle.

Ikävä kyllä päivä ei ollut Iitun parhaita. Huomasin heti kun kiihdytimme raviin että Iitun säkä pomppii aivan liikaa ja etuliikkeet ovat taas mallia vieteriukko.. :(
Tarvitsee ottaa kepo mukaan ja käydä juoksentelemassa kentällä ympyrää (..joo.. Iitukin tarvinnee ottaa messiin..). Kokeillaan sitten erilaisia kaarreominaisuuksia - hiljaa, lujaa, vapaasti esitettynä, hihna kireällä. Suurin ongelma lienee se että Iitu ottaa minuun kehässä kontaktia niin voimakkaasti että juoksee suorastaan vinossa..  Tuomari sanoi vielä valioluokan toiseksi meitä sijoittaessaan.. "Liikkeet.. nuoresta iästä varmaankin johtuen hänen liikkeensä olivat hyvin monimuotoiset.."



2,5v. Kaunisraaminen, hyväluustoinen nuori narttu. Varsin hyvät kulmaukset. Vahvat käpälät. Hyvät pään mittasuhteet + ilme. Sopivasti otsapengertä. Hyvä purenta + pigmentti. Kaunis ylälinja. Edestakaiset liikkeet saavat vahvistua. Takaa(?) ahdas kintereestä, löysä edestä. Hyvä häntä + (?).  Kaunis karva + väri. Tyypillinen luonne.
VALIOLUOKKA, ERI, VAK2                                       
















Iitun liikkeiden epäonnistuminen harmitti hetken mutta päivä oli kaiken kaikkiaan mukava ja Cava iloisine esiintymisineen oli hellyttävä.

Onnittelut päivän voittajille sekä tuloksiinsa tyytyväisille! Oli mukava nähdä teitä kaikkia - niin tuttuja kuin rotuun tutustujia!! :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto