Oma kuva
Tässä blogissa mennään isosveitsinpaimenkoira Iitun ja Mantan sekä amerikanstaffordshirenterrieri Masin tassunjäljillä..

tiistai 26. elokuuta 2014

Mukavaa postia / Nice mail from Estonian Kennel Club!

Tänään postilaatikkoon tipahti ilmoitus kirjatusta kirjeestä jota olin jo kerinnyt hiukan aikaa odotella..

Elokuun alussa lähetin Viron kennelliittoon Iitun valioarvohakemuksen + skannattuina: kunniakirjan Suomen valionarvosta & arvostelun jossa Viron serti myönnettiin & rekisteritodistuksen & kuitin jossa maksoin Viron valionarvon todistavan kunniakirjan ja ruusukkeen (ruusuke on vapaaehtoinen).
Paluupostissa tosin tuli samantien ilmoitus että käsittelijä olisi lomalla kuun puoliväliin saakka.
Sittemmin sain ensin sähköpostilla vahvistuksen siitä että valionarvo on myönnetty ja posti on jo matkalla.

..tämä kirje ei tosiaan jäänyt maatumaan Viialan Siwan postitoimipaikkaan pitkäksi aikaa.. ;) Tuskin postineitonen oli saanut lajiteltua kirjeen lokeroonsa kun innokas asiakas jo heilutteli tiskillä saapumisilmoitusta..

Mukavasti tällainen posti piristi vaihtelevaa (Tosiaan.. puolen tunnin välein tulee vettä kaatamalla, hetken kuluttua aurinko paistaa muutaman minuutin - ja sama uudestaan..) syksyistä päivää!

Tarvitsee vielä faxata Viron kunniakirja Suomen kennelliittoon että titteli pompsahtaa KoiraNet:iinkin näkyviin.

..ja sitten tietenkin lähes pakolliset valiokuvat.. Ruusuke valion rinnassa.. Ruusuke taivasta vasten.. Ruusuke.. ;)

                                     FI EE CH QUILISSBETH FROM BALIHARA RANCH








lauantai 16. elokuuta 2014

Valkeakoski KR 16.08.2014


Kesän näyttelyturneen päättäjäiset pidettiin naapurikylässä. Letkeä lähtö, näyttelypaikalle matkaa n. 20 min, kehäkin alkaisi vasta puolen päivän jälkeen. Edellisenä iltana laiskotti niiiin kovasti kesäloman jälkeisen työviikon jälkeen että Iitun puunaus jäi tasolle ´kynsien leikkaus´..  (Kiitin taas hetkittäistä järkiperäistä ajatteluani siitä etten ole hankkinut mitään niistä upeista turkki roduista..).

Alunperin toivoimme saavamme arvostelun Tsekkiläiseltä tuomarilta mutta tuomarimuutoksen jälkeen grosset arvosteli kalsea korrekti Hannele Jokisilta. Olemmekin junnuluokassa Hannelen kehässä pyörähtäneet joten päätimme katsoa kuinka Iitu on tuosta kehittynyt..

..ensin urokset..

Asbel / excellent


Gillix Synth Echo /  excellent, BOB
..kehää odotellessa Iitu nautti juuri perustetun faninkerhon huomiosta.. ;) ..ehkäpä nämäkin pienet koiraharrastajat nähdään vielä joku päivä grosse kehässä..  :)


..ja sitten kehään..

Kerkesimme vasta kiihdyttämään kohti tuomarin koppia kun puolesta kentästä kajahti "Minkä ikäinen?!" ..Heipä hei sinullekin.. Vauhdista ilmoitin esitettävän koiran ikävuodet..

Päästyämme tuomarin lähietäisyydelle suoritettiin tarvittavat kopeloinnit ja kevätjuhlaliikkeetkin esitettiin tuomarin puhahtaessa pyytäessä niitä. 

Quilissbeth from Balihara Ranch / excellent
Hyvänkokoinen narttu, hyvä pään malli. Sopivat kulmaukset, mutta haluaisin voimakkaamman luuston. Hyvä rungon syvyys mutta saisi olla voimakkaampi. Hieman pehmeä selkä liikkeessä. Liikkuu riittävän pitkällä sivuaskeleella, hieman kapea takaa. 

..en malta olla vertaamatta arvosteluun jonka Iitu sai 14.1.2012 junnuluokassa samalta tuomarilta

Hyvä koko ja oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ikäisekseen. Sopiva luusto ja kulmaukset. Oikeanmallinen, ikään sopiva runko. Erinomainen luonne. Selkälinja saa suoristua iän myötä. Vielä hontelot liikkeet ja hieman kapea takaa. (JUN, ERI, SA, PN2, VASERT)

Kyllä näistä koiran samaksi tuntee. Luusto on vain ilmeisesti lähtenyt hapertumaan ennenaikaisesti.. 

Kiitos tuomarille - ja sitäkin enemmän mukavalle juttuseuralle kehän laidalla!! :) 

Tässäpä tunnelmia Valkeakoskelta! :) 











sunnuntai 10. elokuuta 2014

Word Dog Show 8.8.2014 Helsinki





..vaikka edellispäivän erikoinäyttely painoi hiukan pohkeissa.. Juuri tänä perjantaina olin hereillä jo ennen herätyskellon pirinää (..luonnollisesti kesäloma oli suunniteltu erkkarin ja Maailman Voittajan mukaan..).. 16 vuoden jälkeen.. Suomessa.. Maailman Voittaja näyttelyt!!!

Hurjia ruuhkia aavistellen lähdimme hyvissä ajoin matkaan. Ilmeisesti ajoitus sattui nappiin sillä pääsimme ajamaan ilman ruuhkia messarin parkkihalliin saakka. Myös Suomalaisleirin pystytys hyviin asemiin onnistui vaivatta.

Grosseja oli ilmoitettu mukaan 17 urosta ja 22 narttua. Maailman Voittajan sai kunnian valita suomalainen tuomari, Paula Heikkinen-Lehkonen.

..ja minä yhdessä "kummikoirani" Land Rover from Swiss Star "Raivo":n kanssa saimme avata kisat!

Land Rover from Swiss Star

Oli hienoa saada esittää tämä lupaava junioriluokan uros jonka upean askeleen rinnalla handlerikin sai pitää haipakkaa! ..niin lähellä.. mutta kaukana.. Kilpailuluokan 2. eli Maailman juniorivoittaja titteli meni Latviaan.

Ennen valioluokan neitosia olikin aikaa seurata kehän kulkua ja nauttia tästä harvinaisesta herkusta. Tässäpä joitakin kuvia niin pääsette mukaan / uudelleen tunnelmaan! :)

(Males Open class) Archi For Sennenhund Rossii, Doktor Bessing From Swiss Star, Suma-Shadetree Jaroslav The Great


Doktor Bessing From Swiss Star


Bessing´s King Golden Bohemica
Sennenhund Rossii EquadorSant Estiva DanilaBessing's King Golden Bohemica

MV-14 Sennenhund Rossii Equador
Harambee´s Eternal Emerald, Jenifer Jety Valatheka, Jomatanjo´s Isa, Meafiton Dzila Beiri, Sennenhund Rossii Lacosta

(Junior class) Fjella Vom Försterrain ,  Jomatanjo´s Isa, Meafiton Dzila Beiri

(Intermediate class) Harambee´s Dazzling Diamond, Harambee´s Divine Diamond, Jomatanjo´s Hera, Sennenhund Rossii Irmilda

Volga Artis Vellari Iz Blagorodnogo Doma, Bärli Vom Försterrain, Gillix Opera Echo
MV-14 Sennenhund Rosii Shangri-La, Sennenhund Rossii Irmilda


Breeders class / Kennel Gillix, Kennel Harambee´s, Kennel Jomatanjo´s

..kävimme tietty myös omalla vuorollamme kehässä pyörähtämässä Erinomaisen arvoisesti mutta kaikki valioluokan sijoitukset menivät itänaapurin muhkeammille tytöille. 

Kokemuksena huikea! Oli  hienoa nähdä vauhdissa koiria joita olin aiemmin vain kuvissa ihaillut. Suomeen ei tällä kertaa jäänyt titteleitä mutta porukan fiilis pysyi korkealla loppuun saakka - Hyvä me!! 

..tai no.. ihan näyttelypäivän päätteeksi tarjottiin vielä autoilijoille kohtalainen luonnetesti kun parkkihallista odoteltiin poispääsyä noin tunnin verran.. ;) 

Myyntikojuistakin tarttui mukaan yhtä sun toista mm...

..voisi melkein luulla että Iitu on ollut tämän piirroksen mallina..?? :) 



lauantai 9. elokuuta 2014

Sennen specialty 7.8.2014



Tämän vuoden erikoisnäyttelyssä oli mukana erityistä tunnelmaa.. Maailman Voittaja näyttelyt olivat houkutelleet mukaan ennätysmäärän grosseja: 1 pentu, 13 urosta ja 21 narttua oli ilmoitettu mukaan! Jo viikkoja aiemmin, fb:n grosse ryhmässä, tunnelma oli korkealla. ..listattiin osallistujia.. tiedossa olevia ulkomaan osallistujia.. annettiin vihjeitä mistä voisi hankkia Suomen lippu pyyhkeitä.. Tiedettiin että kovaan myllyyn joudutaan.. mutta periksi ei anneta!

Erkkaripäivän aamuna aurinko pysytteli vielä pilviverhon takana mikä teki lämpötilasta siedettävän. Hiukan haikeana  kävin ilmoittamassa kehäsihteerille ettei Cava osallistu tämän päivän mittelöihin.. (neiti jäi paukuttamaan kauluriaan ulko-oveen meidän lähtiessä "HEI! HETI takaisin - minä jäin tänne!!!!!").. Kiitos teidän kaikkien kannustuksesta ja välittämisestä jotka kävitte kysymässä Cavan voinnista ja toivotitte tsemppiä paranemiseen! <3
..mutta hetken haikeuden jälkeen tunnelma vei mennessään..

Tuomaroinnista kehässä vastasi Henny Kapptjin Sakasta.

Ensimmäisenä tulikasteeseen tassutteli pentuluokan Karma. Hienosti pikkuinen debyyttinsä hoitikin, ollen ROP pentu ja lopulta BIS3 pentu!

Wunderweiler Angel of Love / Puppy Class 7 - 9 M
Sen jälkeen olikin aika löytää urosten paras..

Male / Junior Class / 1. Aktion 2. Jomatanjo´s Ictor 3. Meafition Dior Beiri 4. Harambee´s Especial Emerald 

Intermediate class / 1. Harambee´s Daring Diamond

Intermediate class / 2. Jomatanjo´s Ictor 3. Harambee´s Dynamite Diamond 4. Prince Von Der Schlossinsel
Open Class / 1. Asbel 2. Suma-Shadetree Jaroslav The Great (in the picture) 

Champion class / 1. Sennenhund Rossii Equador 2. Gillix Synth Echo
..ja näistä paras..

Best male / 1. Asbel 2. Sennenhund Rossii Equador

WOW! Asbel jätti takajalkojensa kannuksia katselemaan yhdeksi maailman huipuksi rankatun uroksen (mm.  Inter. Champion, Winner of World , European Winner, Winner of Craft's)!! ..ei ihme että erkkari päivän iltana facebookin yksityisviestit sinkoilivat kuumina - Kuka tämä Asbel on?!?!? 

..sitten otetaan henkeä ja neitosten pariin.. 

Bitches / Junior class 1. Fjella Vom Försterrain 2. Aleksina 3. Jomatanjo´s Isa 4. Harambee´s Eternal Emerald

Intermediate class / 1. Jomatanjo´s Hera 2. Harambee´s Dazzling Diamond 3. Harambee´s Divine Diamond 4. Aruba Maisa Karantanska 
..avoimen luokan narttujen kuvaus jäi väliin koska tässä välissä lähdimme verryttelemään/sipaisemaan Iitun kehäkuntoon.. Aurinko porotti tuskaisen kuumasti ja huomasin että Iitun oli kovin väsähtynyt.. Voi pikkuista.. Tuumin Iitulle että "..niin kovassa seurassa ollaan että yritä nyt jaksaa kipittää kunnialla kehä kertaalleen.."

                                                  ..kun kehäsihteerin viuhakasti nousi.. 
..ajattelin "Hienoa! Toive ja tavoite tähän näyttelyyn saavutettu!" :) 

Tässä välissä pääsimme varikolle ykkösluokan huoltoon - ISO Kiitos Rokin huoltohenkilökunnalle jotka ottivat hellään kylmähoitoon "vierastallin" kilpailijan.. Muiden valioneitosten yksilöarvostelua seuratessamme Iitu makasi varjossa Arafat -tyyliin märkä pyyhe päänsä päällä. 

Kylmähoidosta virkistyneenä Iitu paransikin esitystään ja ravasi valioneitosten paalupaikalle! ..ei ole totta.. Melkein jo auringonpistosta (sekä omaa että tuomarin..) epäillen, kiitimme kuitenkin kunniasta ja asetuimme ykkösiksi. 

Champion class / 1. Quilissbeth from Balihara Ranch

Champion class / 2. Volga Artis Vellari Iz Blagorodnogo Doma 3. Sennenhund Estate Alpina-Granta 4. Sennenhund Rosii Shangri-La

...ja neitosten lopullinen rankkaus.. jaksaa..jaksaa...


..ja lopullinen järjestys.. 

Best bitches / 1. Esmeral´Da Mayris Senrus 2. Quilissbeth from Balihara Ranch 3.Volga Artis Vellari Iz Blagorodnogo Doma 4. Fjella Vom Försterrain


WAU! ..enpä olisi hurjimmissakaan päiväunissa osannut toivoa että Iitu taklaisi kehästä mm. maailmanvoittajan ja multichampionin.. Tämä menestys kirjataan kultaisiin muistoihin..ja palataan siihen jälleen kun viuhkasta värähtää jotain mistä hiljaa mutisten emme ole  samaa mieltä.. ;) 

..tässä vaiheessa (ehkä varsin ymmärrettävästi..) kuvaajan sekä handlerin keskittyminen pääsi herpaantumaan.. 

..ja sillä välin valittiin päivän upeimmat ROP Esmeral’Da Mayris Senrus & VSP  Asbel

Onnittelut Voittajille ja kaikille tuloksiinsa tyytyväisille! 





maanantai 4. elokuuta 2014

Toivoa on! / We are back in game!



...liian paljon arvailua... kokeilua.. Epäilemättä hyvää tahtoa.. muttei kokemusta tai osaamista.

Minulle kerrottujen oletusten ja näkemäni toimenpiteiden perusteella en ole vielä valmis luovuttamaan...
Halusin toisen lääkärin mielipiteen Cavan tilasta. Viikonloppuna googletin, tutkin eri foorumeilla käytyjä keskusteluja/suositteluja lääkäreistä, omia kokemuksia ja kuultuja tarinoita..
Saimme ajan maanantaille Univet Hattulaan lääkärille jonka erityisosaamista on ortopedia, kirurgia, tähystyskirurgia, oftalmologia

Toivon saavani lääkäriltä faktoja - hyviä tai huonoja - joka tapauksessa tietoon perustuvia tosiasioita.

Ensiksi keskustelimme Case-Cavaa läpi. Tämän jälkeen annoimme luettavaksi kasvaimen poiston jälkeen saamamme kirjalliset kuvaukset leikkauksesta ja hoito-ohjeista.

Monenmoista ajatusta kerkesi mielessä käydä kun silmäilin lääkärin ilmeitä  hänen lukiessa sairaskertomusta.. silittelin Cavan päätä.. ja odotin.. 

Lääkäri nosti katseensa papereista.. Varmisti vielä oliko jälkimmäinen patologin lausunto otettu koepalasta joka oli otettu leikkauksen yhteydessä? (Kyllä).. Hmmm.. Hänen mukaansa lähes poikkeuksetta näihin tuloksiin voi luottaa.. On olemassa lipoma (rasvakudoskasvain) muoto joka kasvaa juurikin edellisen eläinlääkärin kuvaamalla tavalla. Harmillinen, uusiutuva..mutta ei niin vaarallinen..
Leikkaushaavaan kertynyttä nestettä ei voi vain poistaa sillä poistettu kasvain on muodostanut jalkaan ontelon joka täyttyisi uudestaan muutamassa päivässä (Totta! Niihän meille kävi kun kävimme nestettä viime viikolla ex-eläinlääkärillä poistattamassa!!).

Cavan jalasta poistettiin (seroomasta) osin kertynyt kudosneste. Jalkaan laitettiin tukiside joka estää nesteen kertymisen uudestaan ja puristaa onteloa kutistumaan. Haava oli siisti eikä alueella ollut tulehduksen merkkejä. 

Torstaina jatkamme Cavan hoitoa. 

Kiitos kaikille jotka ovat myötäeläneet, kannustaneet ja muistaneet Cavaa iltarukouksessaan! <3 

..ehkä niitä ihmeitä tapahtuu.. 

Tässäpä vielä itselleni pyytämä patologin lausunto:

Diagnosis:
Lipoma

Critical report:
A lipoma is a benign tumor of the adipose tissue.
Evidence for malignant tumor growth could not be detected in the
examined locations. The prognosis is good.





lauantai 2. elokuuta 2014

Kauhea kasvain / Terrible tumor

..sen piti olla vain harmiton patti.. Paljon vauhtia, mukavasti massaa ja vähän järkeä.. Mihin lie kolauttanut jalkansa metsässä juoksessaan.. Eläinlääkärimmekin huomasi patin Cavan jalassa ja virallisissa kyynärkuvissakin patti näkyi kuvien alaosassa. Hänkään ei pitänyt pattia tarkemman tutkimisen arvoisena vaan ehdottikin ettemme tekisi patille toistaiseksi mitään - seurataan..

Patti ei haitannut Cavan menoa millään tavalla joten näin jatkettiin eteenpäin pari kuukautta. Sitten patti näytti kasvavan, muuttavan muotoaan ja Cava alkoi ontua. Soitto eläinlääkäriin ja patista otettiin ohutneulanäytteet.

The tumor before surgery. According to the pathologist  first results - no serious changes. However, we decided to remove the lump "just in case"..

Olimme juuri palanneet Viron turneelta kun eläinlääkäriasemalta soitettiin ohutneulanäytteiden (2 kpl) tuloksista. Patologin lausunnon mukaan näytteistä (2 kpl) löytyi lähinnä rasvasoluja ja hyvänlaatuiseen muutokseen viittaavia löydöksiä. Koska patti oli kuitenkin alkanut vaivaamaan sovimme että tuomme Cavan seuraavana päivänä leikkaukseen, poistetaan nyt "varmuuden vuoksi" tuo kiusankappale pois.. 


Surgery day 23.7.2014.

Ohutneulanäytteet ottanut eläinlääkäri oli aseman nuorimpia mutta hän kertoi että leikkauksen tekee kokeneempi kolleega, hän avustaisi leikkauksessa. Jätimme Cavan eläinlääkärien hoivaan ja sovimme että meille soitetaan kun Cava on herännyt ja haettavissa.

Olimme kerinneet olla kotona jonkin aikaa kun puhelin soi - kovin aikaisin, Cavahan piti olla vasta myöhemmin iltapäivällä haettavissa.. 

"..kasvain on kasvanut hermopunoksen ympärille..lihaskalvon alle..osin lihaksiin.. Kasvain jatkuu luun pintaan saakka.. Kasvutavan vuoksi emme pystyneet poistamaan sitä kokonaan.. Poistimme niin paljon kuin oli mahdollista.. Saimme säästettyä jalan hermon mutta jalka ei välttämättä toimi, ainakaan heti, kunnolla.. Lähetämme patologille uuden koepalan.. Vaikuttaa pahanlaatuiselta.. Arvioidaan kun patologin tulokset tulevat onko jatkotoimenpiteet mielekkäitä.. 

Soitamme uudestaan kun Cava on haettavissa."

EI......
Senhän piti olla harmiton patti.. Miksi juuri Cava.. Vihaa elämän epäreiluutta vastaan.. Kyyneleitä..kyyneleitä..

Onneksi Jari oli mukana noutamassa Cavaa kotiin, kuuntelemassa hoito-ohjeet jotka saimme toki myös kirjallisena. Minulla oli vain yksi päämäärä - Haetaan tyttö kotia..

Immediately after the surgery.. A strong painkiller patch on the side, the wound leaked a lot.. ..it is serious .. The tumor is spread.. :(     
Leikkaushaavasta runsaana vuotanut kudosneste sai tilanteen näyttämään entistä pahemmalta.. Ensimmäiset yöt leikkauksen jälkeen nukuin sohvalla, Cavan vieressä. Hyvä valinta jotta pystyin öisin rauhoittamaan vahvassa lääkityksessä hortoilevan potilaan takaisin pedilleen.. 
Vahva Norspan -kipulääkelaastari kyljessä olisi tainnuttanut varmaan norsunkin.. Pikkaisen hitaalla välityksellä mentiin ensimmäiset päivät. Mutta jalka toimi (tottakai kipeä) ok ja Cavan mielestä heti seuraavana päivänä leikkauksesta olisi voinut jo pistää ulkona ranttaliksi.. 

Huoh.. Nuori, energinen, 45 kg koira + ohjeistus liikunnan vähäisestä määrästä, hyppimisen ja riehumisen estäminen = Emännän harmaantuminen ja todellinen hermoromahdus riski..

Young dog and instructions to keep the dog as calm as possible .. Is that possible?

Olosuhteisiin nähden (massiivinen kasvaimen poisto, 10 tikkiä jalassa) leikkauksesta toipuminen lähti käyntiin varsin hyvin. Liian aikaisin itsekseen tippunut dreeni aiheutti leikkaushaavaan nesteen kertymistä ja seuraava eläinlääkärikäynti tehtiinkin jo viikko leikkauksen jälkeen. 

One week after surgery.. In the veterinarian, again.. Removing fluid from the the wound. 

Jalasta poistettiin nestekertymä ja ihoon tehtiin viillot joista kudosnesteen pitäisi vuotaa jatkossa pois. Täytyy ihmetellä kuinka luottavaisesti, häntä heiluen, Cava jälleen klinikalle asteli... 

Viimeisin puhelu eläinlääkäriltä tuli perjantaina. "Onko hyvä hetki, soittelen patologin tuloksista".. 

"Patologin mukaan uudemmastakaan näytepalasta ei löytynyt kuin lähinnä rasvasoluja ja hyvänlaatuisia muutoksia.. ..mutta kasvaimen muodon ja kasvutavan vuoksi kasvainta ei voi pitää kuitenkaan hyvälaatuisena.. ..emme ole ikinä aiemmin nähneet vastaavanlaista.. Kuitenkin tämän tuloksen myötä voimme harkita lisätoimenpiteitä.. Emme pysty antamaan ennustetta.."

Hämmentävää.. Hyvin hämmentävää..

Kerroin että missään tapauksessa emme tule alistamaan Cavaa mittaville leikkauksille ja toipumisille. Seuraamme kuinka Cava toipuu tästä leikkauksesta ja mietimme ovatko jatkotoimenpiteet tarkoituksenmukaisia. Varaamme ensi viikolle ajan tikkien poistoon ja mietimme yhdessä lääkärin kanssa jatkoa..

..niin kauan kun on kivutonta, elämänhaluista, hyvää elämää.. on toivoa. 







Blogiarkisto