Oma kuva
Tässä blogissa mennään isosveitsinpaimenkoira Iitun ja Mantan sekä amerikanstaffordshirenterrieri Masin tassunjäljillä..

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Erikoisnäyttely, Jyväskylä 30.7.2016


Hellettä, hikeä, hiekkaa, höpöttelyä, hienoja koiria ja hieman ruuhkaakin - niistä oli tämän vuotinen Sennen erkkari tehty!

Samalle viikonlopulle sattui (? ..jokunen henkilö joiden kanssa juttelin, pohdiskeli mahtoiko näyttelytoimikunnalle tapahtua pieni lapsus ja ralliviikonlopun aika oli unohtunut tarkastaa kalenterista..?) Neste Rally Finland, joten varsinkin aamusta näyttelypaikalle saapumiseen kannatti varata extra aikaa. Näyttelyn sivuilla fb:ssa tosin annettiin vinkkejä vaihtoehtoisista reiteistä ja muistutettiin rallien samanaikaisuudesta, joten mikäli aamulla olisi tullut kiire niin olisi joutunut vain peiliin katsomaan.. ;)

Aamusella matka taittui yllättävänkin sujuvasti (..ja samaan malliin kuin minäkin näyttelyissä selostan kepolle kehässä olevien koirien nimiä, niin minä sain tänään perehdytyksen vastaantulevista ralliautoista.. Latvala, Mikkelsen, Kikkelsen, Paddon.. tai joitain sinnepäin..).

Grosseja oli saksalaisen Horst Hollensteinerin arvioitavaksi ilmoitettu 13 kipaletta. Kehässä näistä nähtiin 12. Horst oli ystävällinen, tarkka mies joka tekee Saksassa myös grossejen jalostustarkastauksia. Luvassa oli siis tarkka syyni..

Kepo onnistui nappasemaan melkein kaikista koirista kuvia kehästä, mutta harmillisesti jokunen kerkesi pyörähtää kehässä siinä välissä kun sumplimme tyttöjen vaihtoa kehään.

Aamun ensimmäisenä kehään tassutteli pentuluokassa kilpaillut Nova.

Karakorum Nova Karatanska / BOB Puppy
Novan saatua rodun parhaan pennun palkinnot, kehään kutsuttiin junnu urokset.

Frans Caveat Actor / JUN / Excellent, CQ, BM4 + BOB Junior

Solagros Calmado Comienzo / JUN / Excellent

Junnupoikien jälkeen kehän valloittivat avoimen luokan urokset:


Solagros Buscado Brando OPEN / Excellent, CQ, RES-CAC, BM3  

Wunderweiler Angel of  Hope OPEN / Excellent, CQ, CAC, BM2 --> FI CH!!   

..ja valioluokan Roki:

Harambee´s Daring Diamond CH / Excellent, CQ, BM1, BOB


Kun poijat oli saatu järjestykseen pääsimme Mantan kanssa kehään. :)

Xixi Quarterworld / JUN / Excellent, CQ, RES-CAC, BB3 + BOS Junior

Tässä välissä kehässä pyörähtivät avoimen luokan neitoset Matte ja Maisa.
Ikävä kyllä meillä oli samaan aikaan tilanne päällä varikolla..

Harambee´s Enchanting Emerald - very good

Aruba Maisa Karantanska - excellent, CQ, CAC, BB2 --> FI CH!!

Maisa tosin saatiin tallennettua kuviin jälleen paras narttu kisasta.
..mutta sitä ennen vielä valioneitoset:

Harambee´s Dazzling Diamond, CH / Excellent, CQ, BB1, BOS

Nora Vom Steenkamp CH / Excellent

Quilissbeth from Balihara Ranch, Very good

Voi Iituli.. Kyynärien sairaus vaivaa enempi ja vähempi.. Vaikka kesä onkin mennyt hyvin, niin  tänään meno oli kovin epävakaata. No, Iituli voi pikkuhiljaa jäädä enemmän näyttelyiden "haligrosse" osastolle. Kotiin en taida tätä iloista tättähäärää joka kerta raaskia jättää.. ;)

..ja sitten neitoset vielä palkintopalleille:



Loppuhuipennukset / Rotunsa paras:



Rotunsa paras Juniori (...junnujen Ehkä pitää vielä pikkaisen treenata ROP kuvia varten.. Joka ainoassa kuvassa jompi kumpi temppuili omiaan.. )





Kiitokset kaikille mukavasta päivästä! Onnittelut voittajille ja kaikille tuloksiinsa tyytyväisille!
Erkkarissa on aina special tunnelma - niin tänäänkin! Toivottavasti pääsette mukaan fiilikseen vielä tämän kuvapläjäyksen myötä! :)



kotikoira -luokka









..toinen on lähdössä innoissaan kehään... 😂















tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kesälomareissulla + Ogre Winner & Ogre Summer 2016



MATKAAMINEN

Torstai oli todellakin jännitystä ja toivoa täynnä! Kauan odotettu kesäloma- ja näyttelyreissu oli edessä ja porukassa virtaa kuin Olkiluodon generaattorissa! Matkareittimme tulisi kulkemaan linjalla Helsinki - Tallinna - Pärnu - Riika ja sama toisinpäin. :)

Muutama kamu on myös kertonut suunnitelmistaan lähteä baltian turneelle, joten kirjoitan nyt matkastamme hiukan laveammin - josko meidän kokemuksista ja vinkeistä olisi hyötyä teillekin!

Iitu on kokenut reissaaja, mutta Mantan puolesta jännitti hiukan mitä neiti mahtaa tuumata kaikista uusista kokemuksista.. eipä meidän maalaisneito ole aiemmin hissillä huristellut, laivalla matkustanut tai ylipäätään ollut tällaisella reissulla joka on täynnä uusia juttuja!

Laivalla oli Täyttä. Manta sukkuloi urheasti Iitun perässä autolta hissiin ja hissiltä hyttiin. Huh! Sitten otettiin parisen tuntia rennosti..

Hytin peilikattoa tytöt ihmetteli hetken aikaa, kunnes väsy voitti.. 

Ensimmäisessä paluussa takaisin autokannelle teimme sen virheen, että lähdimme hytistä vasta kun tuli kuulutus laivan saapumisesta pian satamaan ja autokannen avautumisesta..

Kepon sanoin "Ihan kuin olisimme olleet messuosastolla!"
Jep, jouduimme odottamaan hissiä laivan matkustajien vyöryessä ohitse. "Onko ne entlebucheja?", Onko tämä rotweiler?" (Mantasta), "Mitä rotua ne ovat?", "Koiria!", "Ihaniaa..!!", "Katsokaa!!"...
Ikävä kyllä koimme myös malliesimerkin siitä miten koiria Ei tule lähestyä. Runsain helyin ja muine härpäkkein tälläytynyt ulkomaalainen nainen kävi suoraan halimaan koiria! Tässä vaiheessa jouduin jo pistämään kättäni koiran ja innokkaan fanin väliin.. Jösses sentään!

Tästä oppineena paluumatkalla hivuttauduimme autokannelle jo ennen ruuhkaa, ja siinä rauhassa sitten peräkontti auki rapsuteltiin koiria ja tarkkailtiin yhdessä autoihin palailevia kanssamatkaajia.. ;)

Mennen tullen laivamatkojen kävimme varsin lähellä satamaa olevassa puistossa, jonka bongasimme edellisellä Viron reissullamme. Tässä rauhallisessa puistossa on mukava jaloitella ja kesähelteelläkin isojen puiden katveessa on ihanan viileää. Lähtöpäivänä tytöt nauttivat myös picnic tyylisen päivällisensä puistossa ennen laivamatkaa. :)


Pärnun rantabulevard oli kaunis, kokemisen arvoinen paikka.. mutta meidän porukka löysi oman paratiisin virallisen ranta-alueen päättymisen jälkeen.. :)



YÖPYMISET

Ensimmäisen yön vietimme Pärnuun kupeessa paikassa nimeltä Viisnurga Puhkemajad  http://www.viisnurgapuhkemajad.ee/en/

Paikka oli koirien kanssa matkaavalle mukavan syrjäinen ja hyvien lenkkeilymaastojen keskellä. Palveluita paikassa ei sen kummemmin ollut ja huone oli varsin yksinkertainen.
Meillä kävi tosin melkoinen munkki, sillä olimme ainoat yöpyjät ko. paikassa. Näin ollen koko päärakennus oli vain meidän käytössämme. No, sehän passas meille!


Latvian Riikassa olimme kaksi yötä paikassa nimeltä Two Wheels http://www.twowheels.lv/


Olin bongannut tämän persoonallisen hotellin netistä ja varsinkin yksi heidän huoneistaan oli herättänyt mielenkiintoni..

Mitä luulette että tällaisen oven takaa voisi löytyä.. Tervetuloa huone "Tehraniin"!



Aivan ihana! ..vai mitä sanotte..?
(Oma sisäänkäynti, eteinen, makuuhuone ja kylpyhuone!)



Ei ihme että saksalaiset motoristimiehet olivat hiukan kateellisia että me olimme saaneet hotellin parhaan huoneen! (jota hekin olivat netistä katselleet..) ..ja vielä ilman moottoripyöriä.. ja vielä koirien kera! Hyvässä hengessä kuitenkin toivoteltiin mukavat reissun jatkot molemmin puolin.. ;)

Paluumatkalla yövyimme vielä yhden yön Guesthouse Linnamehessä http://www.linnamehe.ee/?lang=fi

Saavuimme paikaan iltasella, ilmeisesti kuitenkin vieraista ensimmäisenä koska silloin oli vielä hiljaista. Kysyimme isännältä ruokailumahdollisuuksista ja lähimmät paikat löytyisivät Pärnuusta. Ulkoilutimme, syötimme koirat ja lähdimme itse syömään.
Virhe.
Palasimme syönnin jälkeen takaisin ja törmäsimme isäntään joka kertoi että koirat olivat haukkuneet. Pahoittelimme tietenkin vuolaasti tapahtunutta ja ihmettelin mikä koiria oli nyt niin kovasti kiihdyttänyt.. Asia selvisikin pian huoneeseen mentyämme. Ruokailumme aikana vieraita oli tullut myös naapurihuoneisiin ja äänieritys oli luokkaa "suihkuverho". Kuulimme selvästi mitä naapurihuoneessa juteltiin ja joka kerta kun joku käveli käytävällä meidänkin huoneen lattia tärisi.
Jep.
Aamupalan jälkeen maksoimme huoneen ja aurinkoinen isäntä toivotteli hyvät kesän jatkot (en tiedä olisiko pitänyt osata lukea vielä jotain muutakin rivien välistä.. ;) ).


OGRE WINNER JA OGRE SUMMER 2016



Matkan kohokohta.. Ogren kaksipäiväiset kansalliset koiranäyttelyt. Jaossa (suomalaisittain epäviralliset) Ogre Winner ja Ogre Summer 2016 -tittelit.

Reissuun lähtiessä tiesin että latvialaiset ovat aktiivista näyttelykävijöitä ja paikalliset grosset näyttävän näköisiä. Tavoitteena olikin tutustua paikallisiin grosse ihmisiin ja nähdä heidän koiriaan. ..ihan hiukan pikkuisen varovaisesti toivoin että jos jompikumpi tytöistä saisi sertin niin se olisi SuperUpea tulos! Mantankin olin ilmoittanut junnuluokan sijasta nuorten luokkaan - pelataan siis samantien upporikasta tai rutiköyhää - ei edes lähdetä tavoittelemaan junnusertejä. Latviassahan jäisi alle 2 vuotiaan serti "roikkumaan" eli jos koira valioituu Suomeen niin "roikkuva serti" astuu voimaan ja koira valioituu silloin myös Latviaan..

Näyttelypäivä oli helteinen, poppi soi ja ihmiset koiruuksiensa kanssa vaikuttivat pääosin olevan liikkeellä rennon rantein. :)

Ensimmäisenä näyttelypaikalta bongasimme Chatin. Komea, rauhallinen ja vahva poika, joka toimii grossejen alkuperäisten tehtävien tavoin mm. perheensä vahtikoirana asuen (toki omassa "talossaan") ulkona.

MEAFITON CHAT ATUMTINAS

..ja pian paikalle tuli myös Olga (kennel Bonerabard) koirineen ja perheineen. Kerkesimme vain moikata ennen kuin olikin aika jo mennä kehään.

Tuomarivaihdoksen jälkeen Lielais Šveices ganu sunsit arvosteli liettualainen Nijole Zieniene.

Ensin kehässä pyörähti vielä pentuluokassa kisaava Donna. Hienosti pikkuinen menikin, ollen ROP pentu.


DONNA ROSE DALVADORES BONERABARD

Sitten valio poijat.


BARD NERAWIN FOREVER and MEAFITON CHAT ATUMTINAS

Emme ikävä kyllä saaneet kehästä kännykkä räpsyjä parempia kuvia, sillä odotimme vuoroamme kehän laidalla. Minä valmiina menemään kehään Mantan kanssa ja kepo pidellen Iitua. 

Puoliksi ääneen ajatellen, puoliksi minulle tuumaten, kuulin kun kepo pohti takanani että "Hieno koira saa olla että nuo pojat voittaa.." Kehää katsellen nyökkäsin takaisin... "Komeita on."

Sitten Manta. Tuomari oli ilmeetön ja kehäsihteerikään ei pahemmin väriviuhkoja heilutellut. Hiukan siis epätietoisena mahdollisistä jatkopeleistä annoin kehän jälkeen Mantan kepolle ja lähdettiin Iitun kanssa valiokehään.



BONERA NERAWIN FOREVER and QUILISSBETH FROM BALIHARA RANCH
Yksilöarvioinnin ja liikkeiden jälkeen tuomarin ohjattua Iitun valioluokan ykköseksi SAn kera, olikin aika kysäistä kehäsihteeriltä vieläkö Mantaa odotellaan kehään.. "Yes, Yes" Selvä homma. Kepolle numero rintaan ja sitten juostiin kahdestaan paras narttu kehässä. ..ja Manta on neitosen ykkönen! 
Voihan pyhä jysäys - sieltähän se varovasti toivottu serti ojennettiin pikkuneidille! 

Enpä osannut enää enempää toivoa ROP kehästä.. 


BOS: BARD NERAWIN FOREVER and BOB: XIXI QUARTERWORLD

..joten tiukkailmeinen tuomarikin suli hymyyn kun näki yllättyneen ilmeeni hänen ojentaessaan ROP ruusukkeen meille! Voihan juman kekkule... Osa näyttelyistä jää mieleen ikiajoiksi.. tämä päivä oli sellainen. :) 




Kuva; Alex desing
OGRE WINNER 2016, BOB, XIXI QUARTERWORLD


..ja Iituli varmisti tyttöjen kaksoisvoiton Suomeen olemalla siis toiseksi kaunein grosse neitonen!




Ryhmäkehässä kävimme Mantan kanssa edustamassa rotua.
Melkein arvasin menestyksemme siinä kohtaa kun tuomari huudahti Mantan iän kuultuaan "Oh! Sinähän olet vielä baby!" ;)

Seuraavan päivän tuomarimme oli (jälleen tuomarivaihdoksen kautta) liettulainen Inese Pablaka.

Vaikka aikataulut on tehty minuutin tarkkuudella, niin tämä kehä oli reippaasti yli tunnin myöhässä..

Meidän porukalla oli jo hiukan marssiväsymystä ilmassa ja eipä tuomarikaan pahemmin tyttöihin mieltynyt. Mantalta löytyi sanomista turkista, kuonokin oli hiukan lyhyt ja reippaammin olisi saanut esiintyä. Iitun kohdalla tuomari puhui paikallista kieltä vain harjoitusarvostelijan ja toisen näytteilleasettajan kanssa.. Aikani sitä kuunnellessani, kysyinkin englanniksi että olisi mukava tietää mistä keskustellaan..

No, sileet ERIt ja kotimatkalle.


Onnittelut Olgalle sunnuntain menestyksestä!

Hieno reissu! Olemme Todella tyytyväisiä tyttöjen menestykseen ja oli hienoa tutustua paikallisiin grosse ihmisiin! :)

...ja sitten vielä piiiitkäään blogin loppuun sekalaiset otokset...


MEAFITON CHAT ATUMTINAS


BARD NERAWIN FOREVER
BONERA NERAWIN FOREVER
”Gentleman and Dog” competition" Arvatkaapas kuka gentlemaneista oli suomalainen? ;)