Oma kuva
Tässä blogissa mennään isosveitsinpaimenkoira Iitun ja Mantan sekä amerikanstaffordshirenterrieri Masin tassunjäljillä..

tiistai 15. toukokuuta 2012

Vuokatti

                       Lomaviikon verran taukoa yläkerran rakentamisesta sekä pihahommista!

                                             ..aika jättää tassunjäljet Vuokattiin! =)



Matka Vuokattiin taittui mukavasti kahdella varikkokäynnillä. Aikataulutus oli "yllättäen" suunniteltu niin että kannatusjoukot olivat valmiina Katinkullassa kun kiekko putosi jäähän Suomi - Kanada ottelussa. Pitkän ajomatkan jälkeen fanit olivat varsin leppoisia, niin ikävä kyllä oli Suomikin...


Ensimmäisenä lomapäivänä satoi räntää (!) ..joten ulkoilu jäi vähäisemmäksi..  No, harrastukset kelin mukaan - ratkaistiin mökin keilamestaruus ja sunnuntaina käytiin Kajaanissa äitienpäivä ajelulla.

                                                  
Maanantaina aurinko pilkisteli jo pilvien välistä ja päätimme lähteä Vuokatinvaaran UKK vaellusreitille. Masi sai tärkeän tehtävän kantaa mukanaan oman ja Iitun juomaveden (tosin makuvesi metsän puroista ja rapakoista tuntui maittavan paremmin..).

                 Reitti oli osin varsin vaativa jyrkkine nousuineen - myrskyjen kaatamat puut sekä osin vielä luminen polku toivat osaltaan haastetta kulkemiseen.


                                                                                                                                             
Nuotiopaikalla vaeltajia odotti ikävä yllätys - ei lainkaan kuivia puita! Onneksi isäntä esitteli sissitaitojaan ja onnistui sytyttämään nuotion. ...kuumille makkaroille olikin jo monta odottajaa...


                                   Vuokatinvaaran valloitus! Iitu, kukkulan rinsessa!
Vaaran valloitus vei voimat koko porukasta. Emäntä ja isäntä kävivät kylpylässä hoitamassa kipeytyneitä raajojaan - Masi luotti takkatulen lämpöhoitoon..


..vielä on monta päivää lomaa jäljellä ja aikaa tehdä tassunjälkiä Vuokattiin..

Terveiset Katinkullasta kaikille blogimme lukijoille!!! =)


torstai 10. toukokuuta 2012

Fyssarilla

Navigaattorimme ..tuo outo ennustajalaite joka kieltäytyi täysin toimimasta Seinäjoen epäonnistuneella reissullamme opasti meidät jälleen moitteetta matkaan.. Vielä kun se osaisi lottonumerot kertoa..

Tänä aamuna karautimme siis Iitun kanssa Markus Laiosen luokse Riihimäelle. Nettisivuillaan hänestä kerrotaan näin: Markus Laios suorittaa koirien pehmytkudos- ja nivelkäsittelyjä. Markus on pohjakoulutukseltaan humaanipuolen fysioterapeutti ja käynyt läpi eläinfysioterapian erikoistumiskoulutuksen. Markus on erikoistunut osteopatiaan, minkä periaatteita ja tekniikoita hän soveltaa työssään eläimiin. Lisäksi hän on käynyt lukuisia yksittäisiä kursseja liittyen eläinten manuaaliseen käsittelyyn.

Käynnin aluksi Markus kyseli syytä käyntiimme, Iitun sairaushistoriaa, tapaturmia, harrastuksia ym. Sen jälkeen hän tunnusteli Iitun rungon läpi neitin seistessä. Hyvin nopeasti hän paikansi ongelman niskaan. Niskan lihakset olivat erittäin jäykät (varsinkin vasemmalle taivutettaessa) ja tämä on voinut aiheuttaa eturaajojen ontumisen/jäykkyyden hermopinteen vuoksi. Tämän jälkeen Iitu nostettiin hoitopöydälle käsiteltäväksi. Varsin nopeasti Iitu rauhoittui hoitoon ja tuntuipa että olisi nauttinutkin siitä.. Kaulan lisäksi Markus aukoi lihaslukkoja rungosta. Pöytäkäsittelyn jälkeen Iitu nostettiin jälleen lattialle ja Markus tarkasti rungon uudestaan. Jo yksi käsittelykerta paransi mm. lantion asentoa sekä kaulan lihasten liikkuvuutta.

Miten Iitu nyt noin jäykkään kuntoon oli joutunut.. Ilmeisesti vain vauhtia enemmän kuin taitoa.. Iitu on kasvaessaan ollut melkoinen koheltaja. Kaarreominaisuuksien puuttuessa on katollaan oltu enemmän kuin kerran..

Katsotaan nyt rauhassa käsittelyn vaikutukset - seuraava kerta on jo varattu toukokuun loppupuolelle.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Toipumista

Tähystyksestä on tänään kulunut 10 vrk. Iitu on ollut vähäisellä liikunnalla ja sekin vähä on tehty lähes kokonaan hihnan päässä. Ontuminen on selvästi vähentynyt. Ontuminen on vaihtunut ajoittaiseksi "etupään jäykkyydeksi". Lepo tekee siis hyvää ja ehkäpä kysymyksessä tosiaan on sitkeä venähdys.. Katsotaan nyt..

On muuten haastavaa pitää grosse neitonen "levossa"! Neiti on omasta mielestään ollut täydessä iskussa jo leikkaus huuruista toivuttuaan.. Koska liikunnalla ei nyt päästä energiaa purkamaan niin ollaan harjoiteltu sitten muita taitoja ..nakin piilotusta..puruluita...älypelejä...



Tänään oli aika poistaa tikit.
Kaksi pientä tähystysreikää olivat parantuneet hienosti.

Iitun ilme tuntuu vahvasti kyseenalaistavan tikin poistajan pätevyyden asiaan....












                       Toipumisen lisäksi nyt tsempataan tietenkin Suomen jäkis joukkuetta!!!

                                          Tässäpä meidän vaihtopenkin kisaposeeraus.. ;)