Oma kuva
Tässä blogissa mennään isosveitsinpaimenkoira Iitun ja Mantan sekä amerikanstaffordshirenterrieri Masin tassunjäljillä..

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Dream Team -areenalla



Niin vain meidänkin kylälle saatiin pari kuukautta sitten lämmin treenipaikka. Hienoa että nämä aktiiviset koiratanssiharrastajat järjestivät muillekin mahdollisuuden vuokrata hallivuoroja. ..näinpä olisi ollut lähes rangaistavaa olla edes testaamatta hallin toimivuutta meidänkin tarpeisiin..

Vuoron vuokraus onnistui sujuvasti ja sovimme että oven tulee aukaisemaan yksi vetäjistä. Koko kööri siis autoon ja karautimme kylän toiselle puolelle. Hallilla saimme opastuksen mistä löytyy mm. vesipiste, valokatkaisijat yms. Suunnitelmani mukaisesti Masin kanssa veresteltiin toko liikkeitä (seuraaminen, luoksetulo, paikallaan makuu, hyppy), Iitun ja Cavan kanssa opeteltiin enemmän tokon alkeita (kontakti, istu, maahan, luoksetulo, hiukan seuraamista, muutama hyppy). Tyttöjen kanssa vaihdetiin lopputreeneissä kaulaan vielä näyttelyhihna ja kipiteltiin muutama kiekka sekä harjoiteltiin näyttelyseisomista. Näihin tarkoituksiin halli kävi mainiosti! Matto oli hiukan liukas joka oli huomioitava mm. luoksetuloissa sekä näyttelytreenien kaarreosuuksissa. ..tosin matto taisi olla sitä samaa millä usein näyttelyissäkin juostaan..

Tunnissa kerkiää koiria vaihdelleen saada jokaiselle tarpeellisen pätkän treeniä. ..ja se oman vuoron odottaminen boksissa on erinomaista harjoitusta sekin.. Varsinkin Masi ja Iitu olivat todella innoissaan toko treeneistä - Cavalle ei tainnut ihan vielä kirkastua tavoitteet... ;) Pääasia että pikkuinen oli innokkasti mukana touhussa ja hallilta jäi varmasti mukava fiilis. ..taidetaankin varata meille jo seuraavatkin vuorot..


We have got to our village a dog training hall. Of course, we booked a shift and tested the hall. With Masi we remembered obedience movements - he knows how to do them.. With the girls we learned more basics. As you can see - we had a lot of fun!! ...I think we will book more shifts.. 










1 kommentti:

  1. Hyvähyvähyvä!
    Vähä reeniä ja ootte jo SennenMestiksissä vähintään mölleissä ;)

    VastaaPoista